Saksan tavoittelema nopea voitto Ranskasta ei toteutunut vuonna 1914. Länsi-Euroopassa sotilaat kaivoivat juoksuhautoja suojaksi luodeilta ja tykistön ammuksilta. Hyökkääminen oli vaarallista: vastustajan konekiväärit ja tykit saattoivat pysäyttää etenemisen.

Rintama pysyi pitkään lähes paikallaan. Tätä kutsutaan asemasodaksi. Sotilaat vartioivat, rakensivat ja hyökkäsivät. Kylmyys, märkyys ja pelko rasittivat heitä. Sotilaita kuoli ja haavoittui, vaikka rintamalinja siirtyi vain vähän. Muilla rintamilla taistelut saattoivat liikkua laajemmilla alueilla.

Kulutussodassa armeijat pyrkivät heikentämään vastustajaa, kunnes se ei enää pystyisi jatkamaan sotaa. Molemmat osapuolet toivat kuitenkin rintamalle uusia sotilaita ja tarvikkeita. Siksi suuret tappiot eivät heti lopettaneet taistelua.

Sotilaat tarvitsivat ruokaa joka päivä ja aseet uusia ammuksia. Huolto tarkoittaa tarvikkeiden hankkimista ja kuljettamista niitä tarvitseville. Armeijan taistelukyky riippui siten myös kaukana rintamalta työskentelevistä ihmisistä. Ruoan oli päästävä pellolta sotilaan syötäväksi.

Sotaan osallistuneet Euroopan valtiot hallitsivat alueita muualla maailmassa. Niiden imperiumit toivat sotaan sotilaita, työntekijöitä, raaka-aineita ja ruokaa. Esimerkiksi Intiasta ja Afrikasta tuli ihmisiä Euroopan rintamille ja muihin sotanäyttämöihin. Taisteluja käytiin myös Euroopan ulkopuolella. Maailmansota ei siis ollut vain eurooppalaisten kokemus.

Armeija tarvitsi paljon muutakin kuin taistelijoita. Työntekijät rakensivat teitä, kantoivat varusteita, korjasivat rautateitä ja työskentelivät satamissa. Ranskaan tuli myös kiinalaisia työntekijöitä. Heidän työnsä oli osa sodankäyntiä, vaikka he eivät palvelleet samanlaisissa tehtävissä kuin etulinjan sotilaat.

Palvelukseen lähtemisen syyt vaihtelivat. Joku tavoitteli palkkaa tai uutta mahdollisuutta, joku uskoi palveluksen parantavan oman yhteisön asemaa. Toisia pakotettiin tai painostettiin. Siirtomaavallan alaisuudessa valinnanvapaus oli rajallinen, eivätkä palkkaus ja kohtelu olleet tasavertaisia.

Sota muutti myös niiden ihmisten elämää, jotka jäivät kotiin. Armeijan tarpeet saattoivat vähentää paikallista työvoimaa ja ruokaa. Sodan maailmanlaajuisuus näkyy siksi sekä rintamakartassa että tavaroiden, rahan ja työn liikkeessä. Ilman tätä työtä suuret armeijat eivät olisi voineet jatkaa taistelua.

Kotirintamalla tarkoitetaan sotaa käyvän yhteiskunnan siviilien elämää ja työtä. Kun miehiä lähti armeijaan, heitä puuttui maatiloilta, tehtaista ja kodeista. Tehtaiden oli silti valmistettava aseita, viljelijöiden tuotettava ruokaa ja perheiden selviydyttävä arjesta. Kotiin jääneet joutuivat jakamaan töitä uudelleen.

Naiset olivat tehneet työtä myös ennen sotaa. Sodan aikana moni siirtyi uudenlaiseen tehtävään, esimerkiksi ammuksia valmistavaan tehtaaseen. Uusi palkkatyö ei kuitenkaan poistanut lasten hoitamista tai ruoan hankkimista. Sotilaan perhe saattoi myös menettää suuren osan aiemmista palkkatuloistaan. Perheen elättäminen muuttui vaikeammaksi juuri silloin, kun hinnat nousivat.

Tavaroista ja ruoasta tuli pulaa. Kuljetukset häiriintyivät, armeijat tarvitsivat tarvikkeita ja merisaarto vaikeutti kaupankäyntiä. Säännöstelyssä viranomaiset rajoittavat, kuinka paljon tuotetta kukin saa ostaa. Se saattoi tasata niukkuutta, mutta ei itsessään lisännyt ruoan määrää. Ruokajonossa kului aikaa, jota tarvittiin myös työhön ja perheen hoitamiseen.

Sota tuntui siten kotona sekä lisääntyneenä työnä että puutteena. Ihmiset eivät kokeneet rasitusta samalla tavalla: oma viljelymaa, varallisuus ja avun saaminen vaikuttivat selviytymiseen. Pitkä työpäivä, kallis ruoka ja huoli läheisistä lisäsivät tyytymättömyyttä. Hallitusten oli yhä vaikeampi saada kaikki hyväksymään sodan jatkaminen.

Hallitukset pyrkivät vahvistamaan sodan kannatusta propagandalla, eli tarkoituksellisella mielipiteisiin vaikuttamisella. Julisteet ja lehdet korostivat velvollisuutta, uhkaa ja uhrauksia. Sensuuri puolestaan rajoitti julkaistavaa tietoa. Sillä suojattiin sotilassalaisuuksia mutta myös hallitusten asemaa.

Ihmiset eivät vastaanottaneet viestejä samalla tavalla. Osa tuki sotaa, osa vastusti sitä ja osa väsyi sen pitkittymiseen. Lakot ja protestit osoittivat, ettei kotirintama ollut yksi yhtenäinen mielipide.

Alfred Leeten vuoden 1914 julisteessa Kitchener osoittaa suoraan katsojaan. Kuvan tarkoituksen voi havaita sen keinoista. Pelkkä juliste ei kuitenkaan kerro, miten sen nähneet ihmiset toimivat.

Vuonna 1917 sota muuttui ratkaisevasti. Yhdysvallat liittyi sotaan Britannian ja Ranskan rinnalle. Näitä maita ja niiden liittolaisia kutsuttiin ympärysvalloiksi. Venäjällä vallankumoukset kaatoivat keisarin ja nostivat myöhemmin bolševikit valtaan. Uusi johto pyrki irrottamaan Venäjän sodasta. Venäjä solmi Saksan ja sen liittolaisten kanssa Brest-Litovskin rauhan maaliskuussa 1918.

Saksa saattoi nyt keskittää joukkoja länteen. Sen suuret hyökkäykset vuonna 1918 eivät kuitenkaan tuoneet lopullista voittoa. Ympärysvallat saivat lisää voimaa ja kävivät vastahyökkäykseen. Saksan liittolaiset luopuivat sodasta, ja Saksassa puute sekä tyytymättömyys kasvoivat. Keisarin valta kaatui marraskuussa.

Saksa ja ympärysvallat sopivat aselevosta, eli taistelujen keskeyttämisestä, 11. marraskuuta 1918. Aselepo ei ollut vielä rauhansopimus. Eri puolilla Eurooppaa väkivalta ja rajakiistat jatkuivat, eikä jokaisen ihmisen sota päättynyt samana päivänä.

Miljoonat olivat kuolleet, monet vammautuneet tai menettäneet läheisensä. Myös psyykkiset vammat vaikuttivat sodasta palanneisiin. Kodin menettäminen, toimeentulon vaikeudet ja suru jatkuivat pitkään.

Sotilaiden kotiuttaminen vaati kuljetuksia ja järjestelyjä. Kotiin palaava tarvitsi myös työtä, toimeentuloa ja joskus pitkäaikaista hoitoa. Valtioiden oli ratkaistava, miten sodassa vammautuneita ja työttömäksi jääneitä tuettiin. Perheen arki ja valtion päätökset liittyivät näin toisiinsa myös sodan jälkeen. Aselepo pysäytti taisteluja, mutta ei vielä järjestänyt ihmisille elämää niiden jälkeen.